1960-luvun arkkitehtuuria meren rannalla

Sisustustoimittajat pääsivät tutustumaan Hotel Rantapuistoon, joka sijaitsee Helsingin itäisessä saaristomaisemassa mäntymetsän ja meren syleilyssä. Kohde on yksi pääkaupunkiseudun kiinnostavimmista arkkitehtuurikohteista ja tunnetaan erityisesti vahvasta 1960-luvun ilmeestään. Hotellihuoneet jäivät tällä kertaa näkemättä, sillä vierailupäivänä hotelli oli täyteen varattu. Se kertoo hyvin siitä, että Rantapuisto elää vahvasti osana tämän päivän hotellitarjontaa.

Pankin koulutuskeskuksesta hotelliksi

Vuonna 1963 valmistunut rakennus suunniteltiin alun perin Pohjoismaiden Yhdyspankin koulutuskeskukseksi. Arkkitehteina toimivat Ragnar Ypyä ja Martta Martikainen-Ypyä. Ragnar Ypyä työskenteli uransa alkuvaiheessa myös Alvar Aallon arkkitehtitoimistossa, ja vaikutteita voi nähdä rakennuksen yksityiskohdissa, erityisesti tavassa, jolla luonnonvalo, materiaalit ja ympäröivä maisema on tuotu osaksi arkkitehtuuria.

Hyvin suunniteltu kestää aikaa

Rantapuiston vahvuus on sen ajattomuus. Rakennus sulautuu kauniisti ympäröivään mäntymetsään, ja suuret ikkunapinnat tuovat luonnon osaksi sisätiloja. Lämpimät puupinnat, tiiliseinät, näyttävät kattorakenteet sekä alkuperäiset sisustuselementit luovat kohteelle sen tunnistettavan tunnelman.

Vierailulla pääsimme tutustumaan hotellin yleisiin tiloihin, joissa on säilynyt runsaasti alkuperäisiä yksityiskohtia. Erityistä huomiota herättivät rakennuksen näyttävät takat, auditorion kaltaiset kokoustilat, kiinteät kalusteet sekä huolella suunnitellut yksityiskohdat aina seinäkelloista ovikahvoihin. Kokonaisuus kertoo ajasta, jolloin arkkitehtuuri, sisustus ja rakennuksen käyttötarkoitus muodostivat saumattoman kokonaisuuden.

Katse tulevaisuudessa

Hotel Rantapuisto elää aktiivista uutta vaihetta. Rakennusta kunnostetaan vähitellen alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen, ja alueelle suunnitellaan myös uutta. Tavoitteena on säilyttää kohteen ainutlaatuinen tunnelma samalla, kun palveluita kehitetään vastaamaan nykyajan tarpeita.

Hotel Rantapuisto muistuttaa siitä, että hyvin suunniteltu arkkitehtuuri ei vanhene, vaan saa uusia kerroksia ajan myötä.

Hotel Rantapuisto
Furuborginkatu 3
00980 Helsinki

Teksti ja kuvat: Maija Tiensuu