Shifting Spaces -teos vie kiehtovalle aikamatkalle

Millainen koti kätkeytyy entiseen kirkkoon, kirjapainoon tai kadettikouluun? Uutuusteos Shifting Spaces esittelee 14 kohdetta, joista hehkuvat läpi menneisyyden jäljet.

Loftimaisia tiloja, suuria saleja ja ajan patinoimia pintoja: Shifting Spaces johdattaa koteihin, joiden käyttötarkoitus ennen asumista on ollut jotain aivan muuta. Kirjaan ovat valikoituneet muun muassa sairaala, kadettikoulu, toimisto, kirjapaino, kirkko, koulu ja metalliverstas.

Maria Rautio on sisustustoimittaja ja viestinnän ammattilainen, joka on tehnyt artikkeleita sisustuslehtiin jo yli kymmenen vuoden ajan. Pauliina Salonen on yksi Suomen taidokkaimmista sisustuskuvaajista. Salonen on yli 15-vuotisen uransa aikana tullut tunnetuksi tyylistään valokuvata tila luonnonvalossa, jolloin kuviin syntyy aito ja kodikas tunnelma.

Tekijöiden matkassa kuljetaan eri puolilla Suomea aina idyllisistä maaseutukylistä Helsingin sykkeeseen. Mukana on myös kaksi entisessä tehtaassa sijaitsevaa kotia Salosen nykyisestä kotikaupungista Tallinnasta.

Shifting Spaces kertoo pohjimmiltaan tarinaa siitä, miten tila voi löytää uusia muotoja ja merkityksiä menettämättä tunnesidettään menneisyyteen. Eletty elämä kietoutuu nykyhetkeen ja asukkaiden ajatuksiin herättäen kunnioitusta. Ei-tavanomaisuus tekee kodista kiehtovan, persoonallisen ja yllätyksellisen.

Kirjan rikkaus on kotien erilaisuudessa. Sisustustyylit, tunnelmat ja arkkitehtuuri vaihtelevat, joten silmänruokaa sekä pysähtymisen hetkiä on varmasti tarjolla jokaiselle lukijalle. Kauneus on eletyssä elämässä, epätäydellisissä yksityiskohdissa ja omannäköisessä kodissa, jossa näkyy vahvasti asukkaan kädenjälki. Kirjan raikkaasta graafisesta ilmeestä vastaa Marja Wickman.

Maria Rautio ja Pauliina SalonenShifting Spaces (engl.)Cozy Publishing 2023.

Tilaa omasi tästä!