Sisustustoimittajien puheenjohtaja Riina Ahtola työskentelee monipuolisesti sisustus- ja media-alalla. Lehtiartikkelien lisäksi Riina on kirjoittanut yhden kirjan. Sisustussuunnittelua Riina tekee yksityisasiakkaille ja hänen stailauksiaan voidaan nähdä mm. kotimaisissa sisustus- ja remppa-aiheissa tv-ohjelmissa.
Miten olet päätynyt alalle ja minkälaisten projektien parissa olet tehnyt töitä?
Olen aina ollut visuaalinen ihminen, ja estetiikka on kiinnostanut minua monesta näkökulmasta – rakennuksista ja luonnosta muotiin, esineisiin ja sisustukseen. Kiinnostus on ohjannut myös koulutuspolkuani: olen opiskellut näyttelyrakennusartesaaniksi, visuaaliseksi markkinoijaksi, sisustussuunnittelijaksi sekä toimittajaksi.
Työurani on rakentunut monipuolisesti visuaalisen alan ympärille. Olen tehnyt freelancerina sisustustoimittajan töitä jo yli kymmenen vuoden ajan, ja lisäksi työskentelen kaupallisen stailauksen parissa eri medioissa, kuten erilaisissa tapahtumissa, mainoksissa ja televisiossa.
Television puolella olen ollut mukana Remppa vai muutto Suomi -ohjelmassa sisustustuottajana kolmen kauden ajan, ja nykyisin toimin sisustuskoordinaattorina Huvila & Huussi -ohjelmassa. Molemmissa ohjelmissa myös kohteiden stailaus kuuluu keskeisesti työnkuvaani. Remppa vai muutossa minut nähdään myös kameroiden edessä. Esiintyminen on minulle luontaista ja mieluista. Tämän lisäksi opetan kaupallista stailausta ja teen sisustussuunnittelua pääasiassa yksityisasiakkaille.



Mikä on parasta työssäsi?
Parasta työssäni on sen monipuolisuus ja mahdollisuus käyttää omaa visuaalista silmääni eri tavoin. Yksikään päivä ei ole täysin samanlainen, ja saan työskennellä hyvin erilaisten projektien parissa – joskus suunnittelen tiloja, toisinaan stailaan kuvauksia tai rakennan visuaalisia kokonaisuuksia televisioon.
Erityisen palkitsevaa on nähdä, miten ideat konkretisoituvat valmiiksi tiloiksi tai kuviksi. On hienoa olla mukana luomassa ympäristöjä, jotka herättävät tunteita, inspiroivat ja toimivat käytännössä. Myös ihmisten kanssa työskentely ja heidän toiveidensa tulkitseminen on tärkeä ja antoisa osa työtäni.



Miten itse asut ja millainen sisustaja olet kotona?
Kotona sisustustyylini heijastaa vahvasti omaa visuaalista ajatteluani. Rakastan kauneutta – muotoja, värejä ja erilaisia materiaaleja – ja niiden yhdistely on minulle todellinen intohimo.
Arvostan esteettisyyttä, mutta myös toimivuutta ja kerroksellisuutta. Kodin ei tarvitse olla liian viimeistelty, vaan siellä saa näkyä elämä ja persoonallisuus. Pidän siitä, että koti rakentuu vähitellen ja sisältää harkittuja yksityiskohtia. Istuessani sohvalla, näen muistoja ympärilläni, jotka kertovat minulle eletyistä hetkistä, kohtaamisista sekä nähdyistä paikoista, niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Inspiraatiota haen monesta suunnasta, kuten luonnosta, arkkitehtuurista ja eri materiaaleista. Kirppisten kiertely kuuluu monesti yhtä lailla työpäiviini, kuin vapaa-aikaanikin. Kotejani on aina yhdistänyt viherkasvien runsaus. Kasvit luovat viihtyisyyttä ja terveen elinympäristön asukkaille.
Koti on minulle paikka, jossa voin rauhoittua, mutta samalla myös tila, jossa voin toteuttaa luovuuttani vapaasti.

Mitä seuraavaksi?
Olen kirjoittanut kolmisen vuotta sitten kirjan, ja toivon, että tulevaisuudessa minulla olisi aikaa keskittyä seuraavan teoksen tekemiseen. Kirjoittaminen on minulle luonteva jatkumo visuaaliselle työlle – tapa jäsentää ajatuksia, inspiroida ja jakaa omaa näkökulmaa kauneuteen ja tiloihin. Luonteeseeni kuuluu uteliaisuus ja innokkuus kaikkea uutta kohtaan. Ikinä ei siis tiedä, mitä keksin huomenna tai mikä uusi projekti avautuu eteeni ja lähden toteuttamaan sitä uudella tarmolla.
Ota Riinaan yhteyttä:
riina.ahtola75@gmail.com
Seuraa somessa:
Instagram: @riinaahtola