Tea Honkasalo

Sisustustoimittaja Tea Honkasalo työskentelee Koti ja keittiö -lehden toimituksessa, jossa hän tekee kotijuttuja, studiokuvauksia ja henkilöhaastatteluja sekä kirjoittaa ajankohtaisia nostoja ja näyttelyesittelyitä. Tea viettää vapaa-aikansa maalaamisen parissa, jonka toivoo tulevaisuudessa olevan suurempi osa työtään.

Miten olet päätynyt alalle ja minkälaisten juttujen ja projektien parissa olet tehnyt töitä?

Olen koulutukseltani sisustusarkkitehti ja opiskellut tietotekniikkaa, yritysviestintää ja markkinointia. Olin sisustus- ja muotilehtien suurkuluttaja. Tulin media-alalle opiskeluaikana, kun keksin, että olisi hienoa päästä assistentiksi sisustuslehteen. Sitten joku sairastui äkillisesti ja minua pyydettiin tekemään pari juttua itsenäisesti ja siitä se sitten alkoi. Nyt olen ollut kohta 23 vuotta vakituisena sisustustoimittajana Koti ja keittiö -lehdessä.

Mikä on parasta työssäsi?

Olen unelma-alallani sisustustoimittajana. Työ on monipuolista ja itsenäistä, joten en ole parissa kymmenessä vuodessa ehtinyt kyllästyä. Tapaan työssäni paljon ihmisiä ja pääsen käymään mielenkiintoisissa paikoissa. Jokainen projekti, eli juttu on omanlaisensa. Teen Koti ja keittiö -lehteen studiokuvauksia, henkilöhaastatteluja, tavaraesittelyjä valmistajien kuvilla
ja tietysti kotijuttuja, joissa stailaan ja kirjoitan jutut. Ennen koronaa Koti ja keittiö -lehdessä oli myös laaja matkajuttu, joka jäi pois. Teen sen sijaan pienempiä ajankohtaisia matkavinkkijuttuja sekä museo- ja näyttelyesittelyitä Vanhat tavarat -palstallemme. Tarvittaessa stailaan myös ruokakuvauksissa.

Onko työsi muuttunut vuosien varrella? Miten?

Toimituksemme on pienentynyt vuosien varrella, kuten muissakin toimituksissa, ja työnkuva on laajentunut. Joten luovuus, monipuolisuus ja joustavuus ovat hyviä ominaisuuksia. Mutta edelleen teemme samaa lehteä samalla innolla ja vuonna 2026 Koti ja keittiö -lehti juhlii 30-vuotissynttäreitään.

Miten itse asut ja millainen sisustaja olet?

Asun 1970-luvun paritalossa Espoossa. Rakastan Alvar Aallon arkkitehtuuria ja olen henkinen minimalisti, mutta kodissani vallitsee boheemi runsaus. Rakastan kirppareita ja vanhoja tavaroita. Mielestäni taidetta tai kirjoja ei voi olla koskaan liikaa. Maalaan myös itse ja toivottavasti vielä joskus ammatikseni. Olen tehnyt toisessa kerroksessa sijaitsevasta ateljeemaisesta olohuoneestamme ateljeeni, jossa maalaustarvikkeet ja -telineet ovat koko ajan esillä. Perhe on tottunut, että puolet saarekkeesta on äidin maalausvälineitä ja toinen puoli keittiökäytössä. Seuraava taidenäyttelyni on Hotelli Marskissa, Marskin galleriassa 1.12.2025 -4.1.2026.

Paras sisustusvinkkisi?

Siivoa kotisi ja raivaa se kaikesta turhasta tavarasta. Estetiikka on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on käytännöllisyys. Pitää olla riittävästi ripustuskoukkuja, kaapeissa ovet ja riittävästi laskutasoa keittiössä ja kylpyhuoneessa. Vähemmän tavaraa ja tavaroille omat paikat. Näin koti on helppo pitää järjestyksessä ja viihtyisänä. Iltojen pimetessä, huomaa myös, jos valaistus ei ole riittävää.

Ota yhteyttä Teaan:
tea.honkasalo@fokusmedia.fi

Studiokuvien suunnittelu ja stailaus Tea Honkasalo, Kuvat Martti Järvi
Taulukuvat Tea Honkasalo