Wow mitkä bileet!

Juhlimme 30-vuotista taivaltamme yhdistyksenä eilen 14.6. aurinkoisella terassilla kutsuvieraidemme kanssa.
Alkukesän epävakainen sää väistyi auringonpaisteen tieltä ja juhlapaikkamme, Mildh Pressin showroomin kattoterassi Mannerheimintiellä Helsingissä pääsi oikeuksiinsa.
Juhlavieraita oli ilmoittautunut paikalle 160.

 

 

Juhlapuheen piti puheenjohtaja Piia Pousi. Tässä otteita juhlapuheesta:

Yhdistystoiminnassa 30 vuotta on merkittävä etappi ja sen saavuttaminen kertoo aktiivisesta ja pitkäjänteisestä työstä yhteisen hyvän eteen.
Sisustustoimittajat-yhdistys perustettiin 30 vuotta sitten tarkoituksenaan toimia yhdyssiteenä, kehittää jäseniensä ammattitaitoa ja valvoa ammattiin liittyviä etuja.

***

Viime vuodet eivät ole olleet helppoja. Digitalisoituvan maailman huima murros on muuttanut myös median käyttötapoja. Sosiaalinen media on muuttanut tapaamme viestiä ja tehnyt siitä entistä avoimempaa ja jakavampaa. Vistintä on nyt verkostoitumista ja verkostoja. Yhdistyksessämmekin on jäseniä, joiden sosiaalisen median seuraajamäärät ovat monin kertaisia verrattuna painetun julkaisun levikkiin. Myös yhdistys on avannut vuoden sisällä Instagram-tilin, vienyt viestiään eteenpäin uutiskirjeissään ja vinkannut sisustamiseen liittyvistä asioista Facebook-sivuillaan.

***

Yhdistyksen jäsenrakenne on muuttunut viime vuosina niin, että suurin osa jäsenistämme on nykyään yrittäjiä ja freelancereita. Samalla tapaa kuin jäsenemme ovat uusien ja suurien haasteiden edessä työelämän murroksessa, myös yhdistys on ollut uuden tilanteen edessä. Nyt jos koskaan on yhdistyksen oltava valmis tarjoamaan kollegiaalista tukea ja ammatillista apua yksin työskenteleville jäsenilleen. Yhteisön tuki, johon kuuluu niin mielipiteiden kuin ideoiden vaihtoa, yhteistä inspiroitumista, verkostoitumista, koulutuksia ja sivistäviä opintomatkoja, on tärkeä voimanlähde monelle jäsenellemme.

***

Työtä ja toimitapojamme uudistamalla, muutoskyvyllä ja rohkeudella katsoa eteenpäin pärjäämme
jatkossakin, sillä 30 vuotta on yhdistys toiminut ja mitään merkkejä ei ole näkyvissä, etteivätkö toisetkin 30
vuotta olisi toiminnan aikaa.

***

Suomalaisten innostus sisustamiseen on kasvanut koko 2000-luvun. Sisustustoimittajien työ hyvän asumisen, onnellisten kotien ja viihtyvyyden parissa jatkuu. Kolmekymppisessä yhdistyksessämme on imua; sen osoittaa tämänhetkinen jäsentemme määrä, joka on korkeampi kuin koskaan. Paljon onnea 30-vuotiaalle yhdistykselle!

***

Suurkiitos kaikille paikalle tulleille juhlavieraille, kukkien ja lahjojen lähettäjille ja yhteistyökumppaneille!