Kylässä arktisen muotoilun sydämessä – Rovaniemellä

Arktinen muotoilu on monelle vieras ja vaikea käsite. Avaan sitä nyt vähän. Olen nimittäin lumoutunut siitä, miten valtavan hienoa ja erityistä muotoilua meillä täällä Suomessa on.

Me sisustustoimittajat saimme mahdollisuuden tutustua arktiseen muotoiluun Rovaniemellä huhtikuun alussa. Tutustuimme vaikuttavien hetkien tekemiseen, osaamiseen, laatuun, luonnonmateriaaleihin ja vahvaan luontositeeseen. Opimme, että arktinen muotoilu on ylpeyttä, rohkeutta ja peräänantamattomuutta. Se on jotain, mikä välittyy sisältä ulospäin, ei vain ulkoa sisäänpäin. Rovaniemellä näin, mitä kaikkea muotoilulla ja kovalla työllä voidaan saada aikaan, ja näkemäni perusteella uskon, että arktisen muotoilun ansiosta Rovaniemi tulee menestymään.

Rovaniemi sisustustoimittajat arctic design capital3

Arktinen muotoilu ei ole vain tuotemuotoilua. Se on koko arktisen miljöön muotoilua, kaupunkimuotoilua sekä palvelumuotoilua. Esimerkiksi yhteiskunnallisen muotoilun juuret ovat syvällä Rovaniemessä. Alvar Aalto oli jo sodan jälkeen jälleen rakentamassa ja kehittämässä Rovaniemeä. Kaupungin asemakaava on Aallon vuonna 1945 suunnittelema poronsarvikaava, ja asuntopulaan Aalto suunnitteli Rovaniemen Tapiolaksi kutsutun asuinalueen Korkalorinteen, jossa on rivi- ja kerrostaloja puistomaisessa miljöössä.

Rohkeus kehittää kaupunkia ei ole jäänyt vain Aallon aikaan. Muotoilua on käytetty rohkeasti Rovaniemen kehittämiseen. Aallon aikalaisen Ferdinand Salokankaan suunnittelema Rovaniemen kauppalan toimitalo on remontoitu mystiseksi Arctic Light Hotelliksi, jonka Amerikan johtavista matkailuun keskittyvistä lehdistä Travel+Leisure on valinnut yhdeksi maailman parhaaksi uudeksi hotelliksi. Vanhaan pankkitaloon rakennetusta Hostel Café Kodista on puolestaan tullut paikallisten ja reppureissaajien kohtauspaikka, jossa järjestetään muun muassa elokuvailtoja. Hostellin eksoottisesta saunakokemuksesta ovat saaneet nauttia vieraat ympäri maailmaa.

Rovaniemi sisustustoimittajat arctic design capital

Muotoiluun kuuluu vahvasti tunnekokemus. Parhaimmillaan se on niin voimakas, että sen haluaa jakaa muiden kanssa.

Vahva tunnekokemus seuraa esimerkiksi tästä: Puet Rovaniemen kentällä lämpöiset haalarit päälle ja lähdet hotellille lumikelkalla tai husky- tai porotaksilla. Saavut hotellille, jossa syöt satokauden ruokaa ja tarjoilija kertoo, kenen kalastama saalis on lautasellasi. Tai syöt maailman pohjoisimmassa sushi-ravintolassa Wakkanai Sushissa poronigiriä ja misokeittoa leipäjuustolla.

Rovaniemi sisustustoimittajat arctic design capital1

Yöpyminen Arctic Treehouse Hotellin ison maisemaikkunan edessä on kuin metsän sylissä nukkuisi, ja jos olet onnekas, näet sängystäsi revontulien leiskuvan taivaalla. Puista roikkuvat naavat kertovat sitä ilouutista, että pohjoisessa Suomessa on tutkitusti vielä maailman puhtain ilma. Sitä on syytä kunnioittaa, eikä se saisi koskaan olla meille itsestäänselvyys. Ilmansaasteet kun näkyvät herkästi pohjoisen muotoilussa, jos vain osaa katsoa tarkasti Marttiinin puukkojen poronluuta ja etsiä ilmansaasteiden värjäämiä tummia kohtia luusta.

Rovaniemi sisustustoimittajat arctic design capital2

Ennen kaikkea arktinen muotoilu on erityisosaamista ja tinkimättömyyttä laadusta. Näiden asioiden avulla on mahdollista erottautua. Olipa kyse sitten puukoista, poronnahasta valmistetuista tuotteista, ravintoloista, hotelleista, arktisista marjoista tehdyistä superfoodeista tai suklaapuoti Choco Delin savuporo- tai kuusenkerkkäkonvehdeista.

Erityiskiitos lämpimästä vieraanvaraisuudesta Pia Jokelalle Rovaniemen Kehityksestä sekä isot kiitokset kaikille, jotka mahdollistivat sisustustoimittajien tutustumisen Rovaniemeen.

Lue lisää juttuja pohjoisesta Piia Kalliomäen Pieni talo Helsingissä -blogista, Jonna Kivilahden Mrs. Jones -blogista sekä tietenkin kotimaisista sisustuslehdistä.


Lisätietoa kohteista, joissa vierailimme:

Arctic Light Hotel – www.arcticlighthotel.fi
Hostel Café Koti – www.hostelcafekoti.fi
Arctic Treehouse Hotel – www.arctictreehousehotel.com
Wellness Lounge – www.wellnesslounge.fi
Café Bar 21 – www.cafebar21.fi
Wakkanai Sushi – www.wakkanai.fi
Your Piece of Finland – www.yourpieceoffinland.fi
Rovapikkis / Sisustuspalvelu Pikkis – www.facebook.com/Sisustuspalvelupikkis


Kuvat & teksti:

Piia Pousi

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna